Kouvolan kaupungin työllisyysalue on päättänyt rajoittaa palkkatuen käyttöä työllistämisen muotona siinä määrin, että yhdistys on joutunut supistamaan rajusti toimintaa. Muutokset näkyvät palvelujen päättymisenä sekä toiminnan tehostamisena.


Porukkatalon yhteisötilan kahvilatoiminta loppuu. Myös viikko-ohjelman mukainen toiminta Kipinän toimesta päättyy. Yhteisötila on edelleen avoinna kuntalaisille ja tilassa voi viettää aikaa lukea lehtiä, tavata ystäviä tai järjestää itse ohjelmaa. Kahvia on jatkossa tarjolla vapaaehtoisella maksulla. Yhteisötilassa tullaan järjestämään erilaisia tapahtumia ja esim. luentoja ja niistä ilmoitetaan erikseen. Samalla aulapalvelun aukioloaika lyhenee ja palvelut supistuvat mm. kokoustarjoilujen järjestäminen loppuu. Porukkatalon yhteisötilan sisällöstä vastaa jatkossa yhteisötilatoimikunta, jonka koollekutsujana Kouvolan kipinä toimii.


Huom. kouluruoka jaetaan normaalisti 7.1. alkaen. Vuoronumeroita aletaan jakaa klo 13 alkaen.
Ruokakassien etukäteistilaus päättyy ja jakopaikkoihin tulee muutoksia.


Ruokakassit jaetaan viikosta 3 alkaen jakopaikalle tulleiden kesken. Ruuantarvitsijoille jaetaan numerolaput ja kassit jaetaan numerojärjestyksessä. Kasseihin ei jatkossa pakata leipää vaan jokainen voi ottaa leipää halutessaan kassin saatuaan. Jakopaikalle tulee myös vaihtolaatikko, johon voi jättää tuotteet, joita ei itse voi/tahdo käyttää ja ottaa tilalle mahdollisesti toisen jättämän tuotteen. Mikäli joku jää ilman numerolappua, on mahdollisuus vielä jaon päätteeksi saada leipää, jos sitä on jäljellä. Myös jakopaikkoihin tulee muutoksia. Jako Viitakummussa loppuu.


Jakoajat ja -paikat 13.1. alkaen seuraavat:
Porukkatalo (Savonkatu 23): ma, ke, pe klo 14.30
Kuusankoski (Kauppatori, kirkon puoleinen pääty): ti, to klo 14.30

Arjen apu todennäköisesti loppuu erillisenä toimintana. Muuttoja ja kuljetuksia sekä kauppa-apua jatketaan 31.3. asti. Yritämme etsiä keinoa, miten edes osaa palveluista voitaisiin jatkaa osana jonkun toisen yksikön toimintaa.


Ompelupuoli säilyy niin kauan, kun sopimukset ovat voimassa.


Työkokeilut jatkuvat todennäköisesti 15.1. ja kuntouttavan työtoiminnan sopimukset jatkuvat sovitusti sopimuksen loppuun ja asiakkaille järjestetään vastaavanlaista tehtävää, mikäli ko. yksikön toiminta loppuu esim. keittiötehtäviä tarjotaan vielä, vaikka kahvila onkin suljettu. Kuntouttavan paikkojen määrä tulee pienenemään.

Kouvolassa 7.1.2025
Riina Pasi
toiminnanjohtaja
Kouvolan Kipinä ry.